Niin... kaksi viikkoa sitten suljimme tämän meidän 9 vuotta kestäneen avioliiton arkkuun ja "jatketaan tästä kummatkin omilla teillämme.." niinkuin tuleva Entinen sanoi.
Nyt kun Entinen sanoi sen ääneen, niin asia onkin yht´äkkiää totta. Välillä helpottaa, välillä on surullinen olo ja sitten tulee huuto-itku. Töissä on itketty pomolle, kotona kavereille ja sitten ihan vaan hymyilty salaa.
Eniten pelottaa se, että jos en enää kelpaakaan kenellekään ja minusta tulee katkera kaikkien vihaaja. Viinakin on maistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti